Suomen Uusyrityskeskukset ry (Suomen Jobs and Society ry 31.5.2008 asti) on vuonna 1989 elinkeinoelämän toimesta perustettu yhteistoimintajärjestö, joka yhdessä alueellisten uusyrityskeskusten kanssa edistää erityisesti uusyrittäjyyttä Suomessa. Yhdistyksen perustajatahot ja taustayhteisöt edustavat laajasti koko yhteiskuntaa, mutta toiminta on elinkeinoelämävetoista.
Toiminnan ytimenä ja erityispiirteenä on yli 1 300 elinkeinoelämän edustajasta koostuvan asiantuntijaverkoston hyödyntäminen yrittäjiksi aikovien neuvonnassa ja opastuksessa. Neuvonta on yrittäjiksi aikoville maksutonta. Samoin elinkeinoelämän asiantuntijoiden työpanos on uusyrityskeskuksille ilmaista. Uusyrityskeskusten perusrahoitus koostuu jäsenten eli yritysten, kuntien ja yhteisöjen jäsenmaksuista sekä valtion tuesta.
Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimesta maahamme on rakennettu kattava uusyrityskeskusverkosto. Yhteensä 32 uusyrityskeskuksella on noin 80 palvelupistettä ja verkoston palveluksessa on 180 työntekijää. Verkoston neuvonnan ja opastuksen avulla maahan on vuonna 2011 perustettu 8 243 uutta yritystä, jotka työllistävät noin 8 000 työntekijää. Vuodesta 1989 uusyrityskeskukset ovat neuvonnallaan auttaneet käyntiin 96 428 uutta yritystä.
Toiminta alkoi Englannin Liverpoolista vuonna 1979. Ajatuksena oli aktiivisesti tukea uusia yrittäjiä erityisten ´Neuvontapisteiden´ (Enterprise Agency) välityksellä. Lyhyessä ajassa Englantiin perustettiin noin 300 Yritystoimistoa. Toiminnan ansiosta maahan syntyi lukuisia elinvoimaisia yrityksiä, jotka jouduttivat talouskasvua.
Englannista Jobs and Society -ajatus levisi laajemminkin Eurooppaan. Ruotsiin idea saapui Pehr Gyllenhammarin avustuksella vuonna 1985. Sittemmin uusyritystoiminnan -malli siirtyi Ruotsista Suomeen ja Viroon.
Klikkaa tästä Uusyrityskeskukset Suomi 20 Vuotta historia -esite.